Joulukalenterin 16. luukku
Etelän Greyhound Urheilijat on 27 vuotta vanha yhdistys, jonka tehtävänä on aina ollut tuoda esille greyhoundeja rotuna ja harrastuksena sekä olla mukana kehittämässä greyhound racingiä.
Yhdistys järjestää jäsenilleen ympäri vuoden erilaista toimintaa ja kesäisin kilpailukauden ollessa kuumimmillaan, EGU järjestää myös GRL:n (Greyhound Racing Liitto) alaisena yhdistyksenä kilpailuita, joissa juoksevat greyhoundit ja whippetit.
Kilpailuissa juoksevat koirat edustavat aina kerhoa, johon sen omistaja on kauden alussa ilmoittanut sen edustajaksi.
Vuonna 2020 EGU:a edusti yhteensä 35 koiraa, joista 20 oli greyhoundeja ja 15 whippettiä.
Määrä on upea siihen nähden, että tällä hetkellä elämme aikakautta, jolloin lajissamme kilpailevat koiramäärät ovat pieniä.
Kilpailupäivinä juostaan erilaisia kilpailulähtöjä aina sijoituslähdöistä arvokilpailuihin. Kilpailuja on eritasoisille koirille mutta kilpailulähdöt pyritään muodostamaan aina mahdollisemman tasaisina koirien nopeudet huomioiden.
Sen lisäksi että koirat kilpailevat mestaruudesta ja kauden päätyttyä GRL palkitsee menestyneet, palkitsee myös EGU pikkujoulujen yhteydessä kauden menestyneet yhdistystä edustaneet koirat.
Kilpailukauden jälkeen yhdistyksen toiminta siirtää katseensa jäsenistön talvikauden ohjelmaan.
Tiedätkö sinä mitä kaikkea yhdistys järjestää jäsenistölleen talvikaudella? Millaista ohjelmaa sinä toivoisit yhdistyksen järjestävän?