Joulukalenterin 15. luukku

15.12.2020

Greyhoundien ja whippettien räjähtävän nopea urheilusuoritus edellyttää koiran kunnollista verryttelyä. Sillä pyritään mahdollistamaan hyvä suoritus ja ehkäisemään vammoja, mutta huolellinen lämmittely helpottaa myös koiran palautumista.
Koirasta ja kelistä riippuen 20-30 minuuttia on sopivasti herättelemään hengitys- ja verenkiertoelimistöä, tuki- ja liikuntaelimistöä sekä hermojärjestelmää. Samalla koiran mieliala virittyy tulevaan tehtävään. Reippaan kävelyn lisäksi on hyvä ottaa myös ravia ja mahdollisuuksien mukaan pätkä laukkaakin.
Lämmittelyn aikana varmistetaan, että koiran suorituksessa tarvitsemat liikeradat ovat auki nostamalla jalkoja eteen ja taakse vartalon vieressä noin vaakatasoon. Tunne koirasi - nouseeko jalat normaalisti vai jumittaako jostain? Kaarteita ja ruuhkatilanteita varten vartalon sivutaivutukset ovat hyödyllisiä.
Jos koira joutuu odottamaan hetken omaa suoritusvuoroaan, se on pidettävä lämpimänä, ja siinä takki auttaa hetkellisesti, mutta jos odotusaika syystä tai toisesta pitenee, verryttely on syytä uusia sopivassa laajuudessa.
Heti startin jälkeen tarkistetaan, ettei koira ole loukannut itseään, kylmätään tassuja ja ranteita sekä puhdistetaan silmät hiekasta. Koiralle annetaan palautusjuomaa ja käydään 15-30 min palauttelevalla lenkillä, jotta kuona-aineet poistuvat nopeammin elimistöstä.
Kisareissusta kotiuduttua olisi vielä hyvä tehdä vartin remmilenkki. Starttia seuraava päivä ei saisi olla täyslepoa, vaan kevyttä palauttelevaa liikuntaa.